Kilpailu-
toiminta

Loiste Dancers & Loiste Trainee KILPAILUTOIMINTA

YLEISTÄ

Loiste Studioiden Loiste Dancers- ryhmät sekä Loiste Trainee- ryhmät osallistuvat vuosittain erinäisiin tanssikilpailuihin ympäri Suomen. Kilpailutoiminta on vain yksi osa tavoitteellista harrastamista. Pääpaino harjoittelussa on tanssissa kehittyminen, hyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä harrastaminen sekä sisäisen motivaation vahvistaminen. Kilpailuharjoitukset ovat erillisiä lisäharjoituksia normaalien lukujärjestyksen mukaisten viikkotuntien lisäksi. Kenenkään ei ole pakko osallistua kilpailukokoonpanoon mukaan.

LOISTE TRAINEE

Loiste Dancers toiminnan ulkopuolisiin (Loiste Trainee) kisakokoonpanoihin ilmoittautuvien tanssijoiden vaaditaan harjoittelevan kaksi kertaa viikossa vapaavalintaisilla viikkotunneilla kisatreeni tunnin lisäksi. Kilpailuharjoituksissa pääpaino on koreografian opettelemisessa ja hiomisessa ja muu tanssitekninen harjoittelu tapahtuu viikkotunneilla.

SITOVUUS

Paikan vastaanottaminen kilpailukokoonpanossa on sitova koko kaudelle 23-24 ja kilpailukokoonpanosta voi kisalukuvuoden aikana jäädä pois ainoastaan terveydellisistä syistä. Loiste perii erilliset kilpailuharjoittelumaksut kisakoreografioista: muodostelma, pienryhmä, duo, soolo. Kilpailuteokset saatetaan kilpailukuntoon seuraavan kaavan mukaisesti.

Loiste Trainee – ryhmillä maksu muodostuu kisatreenitunnin mukaisesti. Tunnille (+ vähintään kahdelle muulle viikkotunnille)  ilmoittaudutaan ilmolomakkeen kautta. Ilmoittautuminen on 2 viikon tyytyväisyystakuuajan jälkeen sitova syys- ja kevätkaudelle.

AIKATAULU

Treeniajat ja päivämäärät ilmoitetaan Dancepakissa elokuussa 2023. 

Kilpailuihin liittyvät muut kustannukset

Kisaharjoitusmaksujen (yllä) lisäksi muut kilpailemiseen liittyvät kustannukset:
– Kilpailukohtaiset osallistumismaksut (15-50€)
– FDO:n kilpailuissa jäsenmaksu (10€) ja kilpailulupa (20€)
– Kilpailuasut, mahdollinen rekvisiitta ja ehostustarvikkeet ovat kokonaan omakustanteiset (asujen sekä ehostustarvikkeiden hankinnoista ja kustannuksista vastaavat tanssijat/vanhemmat itse)

– Mahdolliset kuljetukset ja majoitukset, mikäli kilpailut järjestetään PK-seudun ulkopuolella

Kilpailutoiminnan ikäsarjat vuonna 2023

Lapset (v. 2011 ja sen jälkeen syntyneet)
Juniorit (v. 2007-2010 syntyneet)
Aikuiset 1 (v. 2006 ja sitä ennen syntyneet)
Aikuiset 2 (v. 1992 ja sitä ennen syntyneet)
Aikuiset 3 (v. 1978 ja sitä ennen syntyneet)

Laita meille viestiä