LEIRIT

KESÄ 2025

 
Loisteella on tulevana kesänä paljon erilaisia tanssileirejä eri ikäisille ja tasoisille tanssijoille. Leirien sisältö suunnitellaan tanssijalähtöisesti. Lue lisää ja ilmoita lapsesi mukaan kesän loistavimmille leireille!
 

 Avoimelle kesän tanssileirille voi osallistua niin Loisteella tanssivat kuin muutkin innokkaat leiriläiset! Leirillä heittäydytään eri tanssilajien pariin ja etsitään yhdessä ilon kautta jokaisen leiriläisen loistetta! Leirin tanssitunnit rakennetaan tanssijalähtöisesti ja leiriläisiä innostaen. Monipuolisten tanssituntien lisäksi leirillä ulkoillaan, retkeillään, leikkimielisesti kisaillaan, osallistutaan pieniin taidepajoihin ja toteutetaan yhdessä tanssiprojekti, joka esitetään viimeisenä leiripäivänä vanhemmille klo 16.

LD ryhmien ja jatko/edistyneet tason Intensiivi teholeirit järjestetään Turussa, uusissa Loiste Studiot tiloissa, Eerikinkatu 7. Matkustus ja majoitusjärjestelyiden vuoksi leirin ilmoittautuminen käynnistyy tiistaina 8.4. Tänä vuonna leiriläiset matkustavat yhdessä leirille ja takaisin kotiin. Intensiivi teholeirillä keskitytään tanssijakohtaisesti tekniikkaan syventymiseen, omaan tanssijuuteen sekä fysiikan vahvistamiseen. Oppeja pääsee hyödyntämään jo kesän tauon aikana omatoimisissa harjoitteluissa! 

________________________

Avoimet leirit sekä Loisteella tanssiville, että muille tanssista kiinnostuneille:

Kesän tanssileiri 1 ma-pe 2.-6.6. 1.-3lk ja 4.-6lk Loisteella klo 9-16 

 Kesän tanssileiri 2 ma-pe 9.-13.6. 1.-3lk ja 4.-6lk Loisteella klo 9-16  

Ilmoittautuminen on käynnissä!

 
HINNASTO
Hinta sisältää kaiken ohjatun toiminnan, materiaalit sekä lämpimän lounaan. Leiriläisellä tulee olla oma
välipala mukana sekä voimassa oleva tapaturmavakuutus.

 

Avoin tanssileiri Loisteella . . . . . 249 € 

(valitessa kaksi leiriä, saa toisen -15%)

________________________

 Esi ja LD Minien iltapäivän tanssileiri 

ma-ti 2.-3.6. Loisteella klo 17-19. Ilmoittautuminen käynnistyy 25.2. klo 10 

 HINNASTO

 

 Early bird hinta helmikuun ajan

Esi ja LD minien iltapäiväleiri . . . . . 63

 Hinta maalis-toukokuun ajan

Esi ja LD minien iltapäiväleiri . . . . . 70

 

________________________

 

TEHOLEIRI TURUSSA 2025

 

Intensiivi teholeiri sekä ESPOON että TURUN LD-tanssijoille
ja jatko/edistyneen tason tanssijoille!

Leirille voi ilmoittautua 2009-2015 syntyneet tanssijat.

Tanssijat jaetaan ikätaso-ryhmiin leirin sisällön osalta.

 

LOISTE STUDIOT TURKU tiloissa Eerikinkatu 7, Turku

kahden yön valmennusleiri

ti-to 10.-12.6.


HINNASTO:

1. Leiri x2 yötä ti-to
sis. kuljetukset, majoitus (yövalvonta), leirin sisältö & ruokailut
230€

2. Leiri x2 yötä ti-to
sis. majoitus (yövalvonta), leirin sisältö & ruokailut
180€

3. Leiri päiväleirinä (ei yöpymistä) ti-to
sis. leirin sisällön & ruokailut
135€

Leirillä valmentajina Silja Saarinen & Miira Vehviläinen.
Leirin ohjelmasta;
-tanssitunteja
-luentoja
-yhteistä puuhaa niin Loisteen tiloissa kun Turun kaupungilla!

Ruokailut sisältää;
-aamupalan ke, to
-lounaat ti, ke, to
-päivälliset ti, ke
-iltapalat ti, ke
Eväät/välipalat omakustanteiset.

Alustava aikataulu:
ti klo 12 alkaen Turussa
to klo 14 saakka Turussa
Päivän ohjelmat päättyvät n. klo 20 ja alkavat n. klo 9-10

Yöpyminen Loiste Studiot Turun tiloissa.
Matkustus Espoosta yhteisellä bussikuljetuksella

 

Ilmoittautuminen käynnistyy  ti 8.4. klo 10