Taaperotanssissa tutustutaan tanssin maailmaan turvallisesti oman aikuisen kanssa. Lähtötasovaatimuksena on kävelytaito.
Erilaiset ja monipuoliset perusliikkumisharjoitukset tukevat lapsen motorista kehitystä musiikin siivittämänä ja yhdessä tekeminen syventää aikuisen ja lapsen välistä yhteyttä.
Liikkeet ja harjoitukset on suunniteltu niin, että myös taaperotanssissa käyvä aikuinen pääsee herättelemään keskivartalon lihaksia, tasapainoa, tanssillisuutta sekä ilmaisua.
Tanssia, musiikkia, temppuilua ja leikkiä, lapsen ehdoilla.
Myös taaperotanssijat (oman aikuisen kanssa) osallistuvat Loisteen näytöksiin omalla koreografiallaan. Taaperotanssin tanssiope on lavalla mukana eli aikuisen ei tarvitse osata koreografiaa ulkoa.